Kemppaisten sukuseuran historiaa

 

19.7.1987 Kainuun Sanomissa ollutta maanviljelijä Lauri Kemppaisen laatimaa kutsua oli noudattanut 70 Kemppaisten suvun edustajaa kaikista Kainuun kunnista, osa jopa etäämpääkin jopa Australiasta asti Hyrynsalmen kunnantalolle perustaakseen laajan suvun koossapitämiseksi ja sen historian tutkimiseksi sukuseuran. Kokouksen yksimielisellä päätöksellä päätettiin myös perustaa Kemppaisten sukuseura.

Asetettiin toimikunta suunnittelemaan sukuseuran toimintaa ja valmistelemaan sääntöjä. Toimikuntaan kuuluivat puheenjohtaja Lauri Kemppainen, Jouko Kemppainen Kajaani, Martti Kemppainen Ämmänsaari, Antti Kemppainen Paltamo, Pertti Kemppainen Puolanka sekä Ristijärven kunnan alueen yhdysmies Väinö Kemppainen.

Toimikunta päätti kokouksessaan 21.2.1988, että Kemppaisten sukuseuran varsinainen perustava kokous kutsutaan koolle sunnuntaina 3.7.1988 Kainuun Opistolla Paltamoon. Sääntöehdotuksena Sukuyhteisöjen tuki ry:n sukuseuroille laatimat mallisäännöt.

Perustamiskokous
Varsinainen perustamiskokous pidettiin 3.7.1988 alkaen klo 12:00. Kokousta ennen klo 10:00 kokoontui suvun jäsenet juhlajumalanpalvelukseen, jossa saarnasi Nurmekseen seurakunnan kappalainen pastori Raimo Kemppainen ja kanttorina toimi musiikinopiskelija Leevi Kemppainen Paltamosta.

Kokoukseen vieraat lausui tervetulleeksi maanviljelijä Lauri Kemppainen Hyrynsalmelta. Kokousesitelmän piti Kainuun maakuntaliiton toiminnanjohtaja Hannes Kemppainen aiheesta Sukututkimus Kainuun kulttuurin näkökulmasta. Esitelmässään Hannes Kemppainen peräänkuulutti nykykulttuuripoliittista keskustelua sukututkimuksen kehittämiseksi ehdottaen samalla tieteellisen sukututkimuksen käynnistämistä esimerkiksi historianopiskelijoita apuna käyttäen. 

Kokouksen puheenjohtajana toimi Matti Kemppainen Hyrynsalmelta ja sihteerinä Pertti Kemppainen Puolangalta. Kokouksessa oli läsnä 92 osallistujaa. Kokouksessa päätettiin perustaa Kemppaisten sukuseura ry, kotipaikkana Hyrynsalmen kunta. 

Sukukokous järjestettiin vuosittain vuoteen 1997 saakka. Sukuseuran sääntöjä muutettiin sukukokouksessa 19.7.1997 siten, että sukukokous pidetään vain joka toinen vuosi.

Sukututkimus
Kemppaisten sukua koskeva järjestelmällinen sukututkimus saatiin alulle syksyllä 1993, kun sukuseuran toimeksiannosta Matti Kemppainen, Rajamäki, ryhtyi tutkimaan sukua. Sukututkimus jatkui Helsingin Valtionarkistossa vuosia. Vuoden 2000 lopussa perussukututkimus Kemppaisten suvusta Kainuussa n. vuoteen 1900 saakka oli saatu viimeistelyjä vaille valmiiksi. Suomussalmen ja Sotkamon osalta sukututkimusta teki Kaija Heiskanen ja Ristijärven osalta Marja-Leena Taristo.

Alkukesästä 2002 ilmestyi ensimmäinen sukukirja Kemppaiset Kainuusta.